Minne kannattaa mennä katsomaan flamencoa

Sekä kotimaassa että ulkomailla on useita jännittäviä flamencotapahtumia, jotka keräävät yhteen maailman lahjakkaimmat alan ammattilaiset. Niissä voi nauttia sekä musiikista, tanssista että tunnelmasta täysillä. Monet suurimmista tapahtumista ovat tietenkin Espanjassa Andalusiassa, mutta festivaaleista ja muista kokoontumisista voi nauttia ympäri maailmaa.

Espanjassa on lukuisia flamencofestivaaleja etenkin Andalusiassa. Niistä lähes kaikki ajoittuvat kesään. flamenco festivalKesäkuusta elokuuhun alue on tulvillaan sekä festivaaleja, että tapahtumia, joissa monet paikalliset sekä ulkomaalaiset esiintyjät panevat parastaan. Osa tapahtumista kestää vain yhden yön, osa useita päiviä. Myös muualla Espanjassa on mahdollista nauttia flamencotapahtumista. Moni tapahtumista on erikoistunut flamencolauluun eli canteen, jota pidetään flamencon tärkeimpänä osana. Festivaaleilla on yleensä myös paljon romaneja, sillä flamenco liittyy vahvasti heidän kulttuuriinsa. Heidän upeat asunsa ovat näkemisen arvoisia, ja he myös järjestävät spontaaneja musiikkiesityksiä usein festivaalien yhteydessä. Myös monissa pohjoisemmissa kaupungeissa on flamencoon erikoistuneita ravintoloita ja esiintymispaikkoja, joissa voi ihailla taidetta festivaalien ulkopuolellakin.

Lähes joka maassa on omat flamencotapahtumansa, mutta ehkä Euroopan suurimpiin kuuluu flamencofestivaali Lontoossa. Se kerää yhteen alan tunnetuimmat nimet. Toisin kuin Espanjan festivaalit, se järjestetään helmikuussa, ja se kestää yli viikon. Siellä riittää katsottavaa flamencosta kiinnostuneelle matkailijalle; espanajalaiset cantaoret, kitaristit ja tanssijat vailla vertaa saapuvat koleaan Lontooseen flamencon katkeransuloisten sävelten saattamina.

Myös New York tarjoilee oman suositun flamencofestivaalinsa maaliskuussa. Usea kuuluisa espanjalainen tanssiryhmä matkustaa sinne esiintymään. Yksi festivaalin suosituimpia osia on illanmittainen improvisaatio, jossa kokeneet soittajat, laulajat ja tanssijat improvisoivat intensiivisiä esityksiä, joiden on tarkoitus näyttää kuinka flamenco tapahtuu.

Suomessa on myös muutama kansainvälinen flamencofestivaali. Ne järjestetään Helsingissä ja Tampereella ja keräävät vuosittain lukuisia kävijöitä. Moni kansainvälinen flamencotähti tulee vierailemaan festivaaleille. Kotimaiset flamencoyhdistykset ovat myös paikalla edustamassa, ja moni innostuukin festivaalien yhteydessä kokeilemaan lajia tai aloittamaan harrastuksen.

Festivaalit ovat yksi parhaista tavoista nauttia flamencokulttuurista. Ne ovat erittäin suosittuja sekä harrastajien että lajia seuraavien parissa. Ainutlaatuinen tunnelma, mukaansatempaava musiikki ja upeat esiintyjät tekevät festivaalikokemuksesta ikimuistoisen. Se on viihdettä joka sopii koko perheelle.